Älä ruoki hukkaa - Biojäte paastolle

Älä ruoki hukkaa – Biojäte paastolle -hanke toteutettiin vuosina 2012-2013.

Koululaistapahtumissa opittiin keinoja ruokahävikin vähentämiseksi hoksaamaan haastavalla tehtäväradalla. 

Kannustusta ja vinkkejä hukkaruoan vähentämiseen tarvitaan, sillä syömäkelpoista ruokaa päätyy vuosittain roskiin kilokaupalla niin kodeissa kuin kouluissakin. Ruokaa joutuu kotitalouksissa hukkaan vuosittain n. 120-160 miljoonaa kiloa. Hävikin arvo on noin 400 miljoonaa euroa eli noin 75 euroa henkilöä kohti.

Älä ruoki hukkaa - Biojäte paastolle -hankkeen tavoittena on vähentää kotitalouksien ja koulujen ruokahävikkiä. Samalla lisätään erityisesti lasten tietämystä elintarvikeketjusta ja  ruuan ja ruuan tekijöiden arvostusta.

Syksyllä 2013 järjestettiin 45 Älä ruoki hukkaa - Biojäte paastolle -tapahtumaa, jotka on suunnattu 3.-4. luokkalaisille. Tapahtumassa lapset kiertävät tehtäväradan, jolla tutustutaan ruoan oikeaan säilyttämiseen ja päiväysmerkintöihin. Lapset saavat laskea ruoan mukana roskiin menevän rahan määrää ja pohtia, miten hävikki kuormittaa ympäristöä.  Lisäksi biojätteen vähentämiseen motivoidaan tutustumalla esimerkiksi siihen, mistä maito ja ruisleipä tulevat ja mitä kaikkea niiden tuottaminen vaatii.

Hukkaruoan välttämisvinkkejä jaettiin myös Älä ruoki hukkaa -blogissa ja Kuluttajaliiton paikallisyhdistysten kanssa toteutettavissa tietoiskuissa. Lapsiperheille suunnatut tietoiskut järjestettiin marraskuussa 2013 Kuluttajaliiton organisoimalla haasteviikolla, jolloin Maa- ja kotitalousnaisten asiantuntijat antoivat käytännönläheisiä neuvoja ruokatalouden suunnitteluun, elintarvikkeiden säilytyksen ja käsittelyyn, pakkausmerkintöjen lukemiseen sekä tähteiden käyttöön.

Hanketta rahoitti maa- ja metsätalousministeriön Laatuketju.

Seuraa Älä ruoki hukkaa -blogia

Tiedote Kuuluuko lihasäilyke jääkaappiin vai ruokakomeroon?


Jaa